Kilpailutoiminnan säännöt

KANSALLISTA KILPAILUTOIMINTAA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET



1 § Yleisiä määräyksiä

Kansallisessa kilpailutoiminnassa noudatetaan soveltuvin osin Kansainvälisen Painonnostoliiton (IWF:n) teknisiä sääntöjä.

Painonnostoharrastuksen kehittämiseksi Suomen Painonnostoliitto ry ja sen alaiset seurat järjestävät painonnostokilpailuja. Kilpailutoiminnassa noudatetaan reilun pelin periaatetta.

Painonnostokilpailut voivat olla kansainvälisiä, SM-, kansallisia kilpailuja, piiri- tai seuraotteluja, piirikunnallisia ja jäsentenvälisiä ym. kilpailuja.

SM- ja kansallisten kilpailujen kilpailuluvat myöntää SPNL. Piirin seurat päättävät piirikunnallisesta kilpailutoiminnasta.


2 § Kilpailujen järjestämistä koskevat määräykset

SE-kelpoisiksi katsotaan kansalliset ja sitä ylemmän tason kilpailut.

Kilpailujen järjestämisanomuksessa tulee mainita mm:

a) seuran nimi

b) kilpailun laatu ja ohjelma

c) kilpailupaikka ja -aika

d) kilpailun yhteyshenkilö yhteystietoineen

e) kilpailun tiedottaja

f) muut tarpeelliset tiedot

Suomen Painonnostoliiton tiedotuslehdessä tai kotisivulla sekä seuratiedotteessa julkaistavassa kilpailukutsussa on mainittava:

a) kilpailun laatu ja ohjelma

b) kilpailuaika ja -paikka

c) punnitustilaisuuden aika ja paikka

d) ilmoittautumisajan päättyminen ja ilmoittautumisosoite

e) tiedot mahdollisesta majoituksesta ym.

f) yhteyshenkilö yhteystietoineen

g) muut tarpeelliset tiedot

Seurojen on tehtävä ilmoittautumiset kilpailuihin aina kirjallisesti ja samalla mainittava kilpailijan täydellinen nimi, hänen kilpailusarjansa sekä kilpailulisenssin numero. Ilmoittautumisaika päättyy kilpailukutsussa mainittuna päivänä. Lisäksi on ilmoitettava käytettävissä olevat tuomarit.

Ilmoittautuminen kansainvälisiin kilpailuihin samoin kuin kaikki kan-sainvälistä kilpailutoimintaa koskeva ulkomainen kirjeenvaihto tapahtuu SPNL:n välityksellä. Poikkeuksena kansainväliset seuraottelut, joista riittää pelkkä ilmoittaminen liiton toimistoon.

Eri ikäluokkien kilpailuihin ilmoittauduttaessa tulee mainita tarkka syntymäaika, joka tarkastetaan punnituksessa virallisesta henkilötodistuksesta.

SPNL:n ja sen alaisten seurojen järjestämiin kilpailuihin saavat osallistua liiton alaisten seurojen jäsenet sekä henkilöt, joille SPNL:n liittojohtokunta on erikoistapauksissa antanut osanotto-oikeuden.

Jokaisella kilpailijalla on oltava kilpailulisenssi ja painonnostokilpailut kattava vakuutus. Ennen kilpailuihin osallistumista kilpailijoiden on palautettava Urheilijoiden antidoping-sopimus allekirjoitettuna liittoon. Ilman kilpailulisenssiä, vakuutusta ja antidoping-sopimusta ei saa kil-pailla SPNL:n alaisten seurojen kilpailuissa. Seuran jäsentenvälisissä kilpailuissa voi kilpailla myös lisenssitön nostaja. Vakuutus on kuitenkin suositeltava kaikille kilpailutoimintaan osallistuville.

Nostaja voi kilpailla nuorten sarjassa sen vuoden loppuun, jonka aikana hän täyttää 20 vuotta. Sama periaate pätee kansallisessa kilpailutoiminnassa käytössä oleviin muihin nuorten ikäluokkiin sidottuihin sarjoihin. Veteraanisarjojen kilpailujen osallistumisoikeus alkaa sen vuoden alus-ta, jonka aikana kilpailija täyttää 35 vuotta. Samaa periaatetta noudatetaan kaikkiin kilpailuihin joissa on alaikäraja.

Kilpailukausi on kalenterivuosi. Kunkin kilpailukauden aikana nostaja saa edustaa vain yhtä seuraa (Huom. poikkeus, ks. SPNL:n edustussäännöt, 3 §). Vähintään I luokan nostajan vaihtaessa seuraa tulee noudattaa SPNL:n seurasiirtosäännöstöä.

Kilpailuissa on käytettävä SPNL:n hyväksymiä kilpailupöytäkirjamalle-ja, jotka kilpailujen sihteerin ja kilpailuissa toimineiden tuomareiden allekirjoittamana (myös nimenselvennys) on lähetettävä liiton toimis-toon 7 vrk:n kuluessa.


3 § Kilpailujen toimihenkilöt ja heidän tehtävänsä

Jokaiseen vähintään kansallista tasoa olevaan kilpailuun on syytä valita seuraavat toimihenkilöt: kilpailun johtaja, tekninen tarkastaja, tuomarit, sihteeri, kuuluttaja, ajanottaja, yhdyshenkilöt, levynvaihtajat, tiedotusvastaava, kilpailujen lääkäri tai ensiavusta vastaava. Tarpeen vaatiessa sama henkilö voi hoitaa useampiakin tehtäviä.

Kilpailujen johtaja

on vastuussa siitä, että kilpailu tapahtuu ohjelman mukaisesti sääntöjä noudattaen. Hänen on oltava vähintään K I -luokan tuomari. Kilpailujen johtaja muodostaa yhdessä teknisen tarkastajan kanssa kilpailun juryn kilpailun johtajan toimiessa puheenjohtajana (huom. poikkeus yleisen sarjan SM-kilpailut).

Tekninen tarkastaja

jonka tulee olla vähintään K I -luokan tuomari, nimetään kilpailujen kulun valvontaan. Hän hoitaa tehtäviään kilpailuun nimettyjen tuomareiden kanssa. Tekninen tarkastaja muodostaa yhdessä kilpailujen johtajan kanssa juryn (huom. poikkeus yleisen sarjan SM-kilpailut).

Teknisen tarkastajan tehtäviä ovat:

1. tarkistaa ennen kilpailua ja kilpailun aikana tilat ja välineet

2. osallistua tuomarikokoukseen

3. tarkistaa tuomariston asut niin että ne ovat sääntöjen mukaiset

4. tarkistaa, että kilpailijoiden asut ja varusteet ovat sääntöjen mukaiset

Tuomarit

Tuomareita valitaan jokaiseen kilpailuryhmään kolme plus yksi varalle. Tuomarit numeroidaan rintamasuunnassa vasemmalla istuvan ollessa no 1, keskellä no 2 ja oikealla no 3. Tuomareiden tulee osallistua tuomarikokoukseen. (Tuomareiden tehtävät teknisten sääntöjen kohta 6.4.13 – 6.4.30)

Kilpailujen valvoja

Kilpailujen valvojaksi SPNL nimeää tarvittaessa edustajansa esim. alemman tason SM-kilpailuihin ja maaotteluihin.

Kilpailujen valvojan tehtäviä ovat:

Ennen kilpailuja:

- yhteydenpito kilpailujen järjestäjiin kilpailuihin liittyvissä kysymyk-sissä mahdollisten ongelmien hoitaminen yhdessä kilpailujen järjestäjien kanssa

Kilpailujen aikana:

- tarkistaa kilpailupäivänä, että kaikki "pelaa"

- puuttua rohkeasti, mutta rakentavasti kilpailun aikana mahdollisesti ilmeneviin epäkohtiin

Kilpailujen jälkeen:

- laatia kilpailuraportti huolella ja palauttaa se liittoon ja järjestävälle seuralle

- kannustava kritiikki seuralle

Sihteeri

osallistuu punnitukseen ja pitää kilpailupöytäkirjaa, määrää sääntöjä noudattaen nostovuorossa olevan kilpailijan ja ilmoittaa tämän kuuluttajalle.

Kuuluttaja

tiedottaa kilpailijoille ja yleisölle kilpailun kulun, esittelee kilpailijat, ilmoittaa tangon painon ja kuuluttaa muut kilpailua koskevat tiedonan-not IWF:n teknisten sääntöjen mukaan.

Ajanottolaitteen käyttäjän

on oltava tuomari. Hän seuraa kiinteästi kilpailun kulkua ja käyttää ajanottolaitetta kilpailusääntöjen mukaisesti.

Yhdyshenkilöt

toimivat sihteerin apuna pitäen yhteyttä valmentajiin ja kilpailijoihin. He huolehtivat siitä, että alkupainot ja korotukset ilmoitetaan kilpailijakorttia käyttäen sihteerille.

Levynvaihtajat

huolehtivat tangon kuormituksesta kilpailujen sihteerin ja kuuluttajan ilmoituksen mukaisesti sekä kilpailulavan että tangon puhdistuksesta tuomarin, teknisen tarkastajan tai juryn jäsenen sitä pyytäessä.

Tiedotusvastaava

antaa tiedotusvälineille tarvittavat kilpailuja koskevat tiedot ja tulokset välittömästi kilpailujen päätyttyä.

Tulostaulun hoitajat

kirjaavat tarvittavat tiedot tulostaululle kilpailun kulun mukaisesti.

Kilpailujen lääkärin tai ensiavusta vastaavan on oltava käytettävissä heti tarpeen vaatiessa.



4 § Tuomarikokous

Ennen kilpailujen alkua on kilpailujen johtajan johdolla pidettävä tuo-marikokous, jossa käsitellään seuraavia asioita: (Huom. Yleisen sarjan SM-kilpailuissa tuomarikokouksen puheenjohtajana toimii teknisen valiokunnan puheenjohtaja tai hänen nimeämänsä edustaja)

1. vahvistetaan kilpailuryhmät

2. nimetään kilpailujen jury

3. nimetään tuomarit ja tekniset tarkastajat tehtäviin

4. tarkastetaan tuomarikortit

5. todetaan kilpailujen muut toimihenkilöt

6. ratkaistaan mahdolliset osanottoa koskevat vastalauseet

7. muut asiat



5 § Tuomarikortit

Painonnostoliiton toimisto kirjoittaa K I, K II ja K III luokan tuomarikortit tuomarikouluttajien suosituksesta.

K I -luokan tuomarikortin omistaja on oikeutettu toimimaan tuomarina kaikissa painonnostokilpailuissa, lukuun ottamatta niitä kansainvälisiä kilpailuja, joissa vaatimuksena on Kansainvälisen Painonnostoliiton (IWF) myöntämä tuomarikortti.

K I -luokan tuomarikokeeseen pääsyä anotaan erillisellä SPNL:n lo-makkeella suoraan ko. piirin tuomarikouluttajalta. Siinä tulee olla kopio tuomarikortin merkinnöistä.

KI-luokan kokeeseen aikovan on pitänyt toimia tuomari- tai niihin rinnastetuissa tehtävissä vähintään 10 kertaa vähintään vuoden pituisen ajanjakson aikana.

K I -luokan tuomarikortti myönnetään sen jälkeen, kun kokelas on hy-väksyttävästi osallistunut kokeeseen vähintään kansallisen tason kilpailuissa. Mikäli kokeessa ei ole käytettävissä tuomarivalojärjestelmän juryn valvontalaitetta, kokelas osallistuu kokeeseen keskituomarina (no 2.). Kokelaan alaikäraja kortin saamiseksi on 20 vuotta.

K II -luokan tuomarikortin omistaja on oikeutettu toimimaan SM-tason (poisluettuina yleisen sarjan SM-kilpailut), kansallisen ja sitä alemman tason kilpailuissa tuomarina.

K II -luokan tuomarikortti myönnetään henkilölle, joka K III -luokan kortin saatuaan on toiminut tuomarina tai niihin rinnastettavissa tehtävissä vähintään viisi kertaa vähintään vuoden pituisen ajanjakson aikana. Kokelaan alaikäraja K II -luokan kortin saamiseksi on 17 vuotta.

K III -luokan tuomarikortin omistaja on oikeutettu toimimaan tuomari-na piirikunnallisissa, seuraotteluissa ja jäsentenvälisissä kilpailuissa. Tämä kortti annetaan tuomarikurssin hyväksyttävästi suorittaneelle.

K III -luokan tuomarikortin saamiselle on ikäraja 15 vuotta.

Ikärajamääräyksissä noudatetaan syntymävuosisääntöä.

Kv-tuomarikortit myöntää jäsenliiton anomuksesta IWF teknisten sääntöjen mukaisesti.


6 § Ennätyksiä koskevat määräykset

Suomen ennätyksiksi hyväksytään tulokset, jotka on saavutettu Suomen mestaruuskilpailuissa, läänien mestaruuskilpailuissa, kansainvälisissä tai kansallisissa kilpailuissa

Jotta Suomen ennätys voidaan hyväksyä, vaaditaan IWF:n teknisissä säännöissä esitettyjen edellytysten lisäksi, että

a) kyseessä oleva kilpailu täyttää Suomen ennätykseltä vaadittavan tason

b) tuloksen saavuttanut nostaja täyttää SPNL:n yleisiä kilpailusääntöjä koskevat määräykset

c) kilpailuissa toimineilla tuomareilla on vähintään KII-luokan tuomarikortti.

Ennätysilmoitukseksi riittää kilpailupöytäkirja tarpeellisine lisähuomautuksineen, se on lähetettävä SPNL:n toimistoon välittömästi kilpailujen jälkeen (7 vrk:n kuluessa). Pöytäkirjasta on ilmettävä seuraavat ennätystä koskevat seikat:

a) aika, paikka ja kilpailu

b) nostajan nimi, syntymäaika, seura ja lisenssinumero

c) nostajan paino ja sarja

d) nostolaji

e) ennätystulos

f) tuomareiden ja sihteerin nimet allekirjoituksin ja nimenselvennyksin.

Piiriennätykset hyväksytään samoin edellytyksin kuin Suomen ennä-tykset. Tällöin riittää, että ennätystulos on saavutettu piirikunnallisissa kilpailuissa ja tuomariluokaksi riittää K III



7 § Dopingvalvonta ja -testaus

Liiton kilpailutoiminnassa noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n vahvistamaa antidopingsäännöstöä (Suomen antidopingsäännöstö), Painonnostoliiton antidoping-säännöstöä ja -määräyksiä ja Kansainvälisen Painonnostoliiton (IWF) antidopingsäännöstöjä ja -määräyksiä sekä Kansainvälisen Olympiakomitean antidopingsäännöstöjä. Liiton kilpailutoimintaan osallistuvat urheilijat ja urheilijoiden tukihenkilöt ovat velvollisia tutustumaan voimassa oleviin antidopingsäännöstöihin.

Kaikki liiton kilpailutoimintaan osallistuvat urheilijat ja kilpailulisenssin lunastaneet urheilijat ovat dopingtestauksen piirissä kilpailuissa ja kilpailujen ulkopuolella.

Dopingrikkomukset ja niistä määrättävät seuraamukset on määrätty edellä mainituissa antidopingsäännöstöissä.

Dopingrikkomuksia ovat Suomen antidopingsäännöstön mukaan:

- Kielletty aine tai näyttö kielletyn menetelmän käytöstä urheilijan elimistöstä otetussa näytteessä

- Kielletyn aineen tai menetelmän käyttö tai käytön yritys

- Kieltäytyminen dopingtestistä

- Dopingvalvonnan välttely ja ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti

- Dopingvalvonnan tai -testin manipulointi ja sen yritys

- Dopingaineiden hallussapito

- Dopingaineiden ja -menetelmien levittäminen

- Dopingin edistäminen

Dopingrikkomuksesta voidaan määrätä seuraamuksena:

- Kilpailutuloksen mitätöinti

- Urheilutapahtuman tulosten hylkääminen

- Urheilun toimintakielto

- Kirjallinen varoitus

Dopingrikkomukseen syyllistynyt urheilija tai urheilijan tukihenkilö voi joutua korvaamaan dopingrikkomuksella

aiheuttamansa vahingon ur-heiluseuralleen ja lajiliitolle sekä kansainväliselle liitolle.



8 § Reilu Peli

Urheilun eettisten arvojen ja Reilun Pelin periaatteiden vastaista toimintaa on:

- Urheilulle vieraiden aineiden käyttö

- Huumeiden ja dopingaineiden käyttö, hallussapito tai käytön edistä-minen

- Julkinen häiritsevä esiintyminen alkoholin vaikutuksen alaisena

- Tupakan ja tupakkatuotteiden käytön yhdistäminen urheilutilanteisiin

- Epäasiallinen käyttäytyminen kilpailu- ja harjoitustilanteessa

- Väkivalta, törkeä kielenkäyttö ja epäasiallinen arvostelu, tuomarin harhautus ja muu sääntökikkailu

- Urheiluhuijaus

- Kilpailutilan tai -välineiden manipulointi

- Tuloksista etukäteen sopiminen

- Vedonlyönti omasta kilpailusta

- Tuomareiden, kilpakumppaneiden, valmentajien tai toimitsijoiden lahjominen tai sen yritys tuloksen manipuloimiseksi

- Sukupuolinen häirintä

Näiden arvojen ja periaatteiden vastaisesta toiminnasta voidaan määrätä seuraamuksena:

- Kilpailutuloksen mitätöinti

- Urheilutapahtuman tulosten hylkääminen

- Urheilun toimintakielto

- Kirjallinen varoitus

- Edustustehtävistä sulkeminen

Mahdollisen seuraamuksen määrää SPNL:n liittojohtokunta. Saatuaan tiedon tapahtuneesta kuulee liittojohtokunta asianomaisia ennen seu-raamuksen määräämistä.


9 § Muita lisämääräyksiä

Erinäisiä määräyksiä

Mainonta kilpailuasussa: kaikessa kotimaan kansallisessa kilpailutoiminnassa sallitaan mainonta kilpailuasuissa vapaasti hyvän mainontata-van sääntöjä noudattaen.

NTF:n eliittimerkin ja ansiomerkin sekä SPNL:n kultaisen ansiomerkin saaneilla henkilöillä on vapaa pääsy kaikkiin liiton alaisten seurojen järjestämiin ja liiton omiin kilpailuihin.

1. Kaikissa liiton kilpailu- ja valmennustoiminnassa, koskien kilpailijoita, valmentajia, huoltajia, tuomareita, joukkueenjohtoa ym. toimihenki-löitä tulee huolehtia siitä, että urheiluun liittyvissä tilanteissa esim. voitonjuhlissa ei välitetä nuorisolle myönteistä viestiä päihteiden käytöstä

ja niiden liittymisestä urheiluun.

2. Nuuskan käyttö on kielletty urheilutoimintaan liittyvissä asioissa, koskien kaikkia edellisessä kohdassa mainittuja henkilöitä. Näitä sääntöjä rikkova voidaan sulkea edustustehtävästä, kilpailusta, määrätä toimenpidekieltoon tai saattaa asia SPNL:n liittojohtokunnan ratkaistavaksi

Jos kilpailija tai hänen avustajansa käyttäytyy voimakkaan epäurheili-jamaisesti, voi kilpailujen jury tai juryn puuttuessa tuomaristo sulkea ko. nostajan tai avustajan kilpailusta. Mikäli käyttäytymisrike antaa aihetta muihin toimenpiteisiin, tulee se saattaa SPNL:n liittojohtokun-nan käsiteltäväksi.

Vedonlyönti

Urheilija ja urheilujoukkueeseen kuuluva henkilö kuten huoltaja, valmentaja, joukkueenjohtaja, tuomari tai muu joukkueeseen kuuluva henkilö ei saa itse tai edustajan kautta lyödä vetoa omasta kilpailutapahtumasta. Rikkomuksesta seuraa liiton kurinpitosäännön mukainen, vähin-tään yhden kilpailukauden kilpailu- ja toimitsijakielto.

Sopukilpailu

Urheilutoiminnan eettinen lähtökohta on, että urheilijat, joukkueet ja seurat pyrkivät kilpailuissa parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.

1. Seura, jonka tuloksesta on sovittu etukäteen, menettää kilpailuoikeutensa liiton kurinpitosäännöissä määrättäväksi ajaksi; pääsääntöisesti vähintään kahdeksi kaudeksi.

2. Urheilija, joka osallistuu tulosten sopimiseen, asetetaan liiton kurin-pitosäännön määräämään urheilutoimintakieltoon pääsääntöisesti vähintään kahdeksi kilpailukaudeksi.

3. Toimihenkilö, joka osallistuu tulosten sopimiseen, asetetaan vastaavan kurinpitosäännön alaiseksi.


MESTARUUSKILPAILUSÄÄNNÖT

1 §

Suomen mestaruuskilpailuihin osallistumisoikeus on Suomen kansalaisilla ja Suomessa pysyvästi asuvilla ulkomaalaisilla, jotka edustavat Painonnostoliiton jäsenseuraa, ellei näissä säännöissä toisin mainita.


2 §

Seuraavilla kilpailutapahtumilla on Suomen mestaruuskilpailujen arvo:

- Miesten ja naisten mestaruuskilpailut (yleinen sarja)

- Miesten ja naisten 23 ja 20-vuotiaiden mestaruuskilpailut (nuorten sarjat)

- Tyttöjen ja poikien 17-vuotiaiden mestaruuskilpailut

- Miesten ja naisten veteraanien mestaruuskilpailut

- Tempaus- ja työntönostojen Sinclair-mestaruuskilpailut

- Seurajoukkueiden mestaruuskilpailut

- Opiskelijoiden mestaruuskilpailut


3 §

Mestaruuskilpailujen järjestämisoikeudet myöntää SPNL:n liittojohtokunta. Mestaruuskilpailuissa liitolla on väline- ja mainosoikeudet. Suomen mestaruuskilpailut järjestetään liittojohtokunnan määrääminä ajankohtina.

Samanaikaisesti Suomen mestaruuskilpailujen kanssa ei saa järjestää muita ko. sarjan ja/tai ikäryhmän kilpailuja.



4 §

Suomen mestaruuskilpailuissa käytetään seuraavia ikäryhmiä ja noudatetaan seuraavia ikärajoja:

- Yleisen sarjan Suomen mestaruuskilpailuissa kilpailijan alaikäraja on 14 vuotta.

- Nuorten 20-vuotiaiden ja 23-vuotiaiden sarjoissa Suomen mestaruus-kilpailuissa kilpailijan alaikäraja on 14 vuotta.

- Tyttöjen ja poikien 17-vuotiaiden sarjoissa Suomen mestaruuskilpai-luissa kilpailijan alaikäraja on 13 vuotta.

- Seurajoukkuekilpailujen mestaruussarjassa ja ykkössarjassa kilpailijan alaikäraja on 14 vuotta. Nuorten seurajoukkuekilpailun alaikäraja on 13 vuotta.

- Veteraanien sarjojen ikäryhmät ovat seuraavat:

Miehet Naiset

35-39 35-39

40-44 40-44

45-49 45-49

50-54 50-54

55-59 55-59

60-64 60-64

65-69 65+

70-74

75-79

80+



5 §

Yleisen sarjan miesten ja naisten Suomen mestaruuksista kilpaillaan erikseen tempaus- ja työntönostossa sekä yhteistuloksessa.

Kilpailuissa mukana olevat seurat kilpailevat lisäksi joukkuemitaleista, jotka jaetaan kunkin sarjan tempaus-, työntö- ja yhteistuloksen perus-teella siten, että mestaruus tuo seuralle 7 pistettä, hopea 5, pronssi 4, neljäs sija 3, viides sija 2 ja kuudes sija 1 pisteen.

Muissa SM-kilpailuissa (17-v, 20-v, 23-v, veteraanit) kilpaillaan mestaruusmitaleista vain yhteistuloksessa. Edellä mainituissa SM-kilpailuissa joukkuepisteet jaetaan yhteistuloksen perusteella (7, 5, 4, 3, 2 ja 1 pistettä).

Seurojen välinen joukkuekilpailu ratkaistaan kaikissa kilpailuissa naisten- ja miesten yhteenlaskettujen pisteiden perusteella.

17-v, 20-v, 23-v ja veteraanien SM-kilpailuissa kilpaillaan IWF:n viral-lisissa sarjoissa.


6 §

SPNL:n tekninen valiokunta nimeää yleisen sarjan SM-kilpailuihin 3-5 jäsenisen juryn, jonka jäsenten tulee olla kansainvälisiä tuomareita. Yleisen sarjan Suomen mestaruuskilpailuissa toimivalta tuomarilta edellytetään, että hänellä on vähintään KI-luokan tuomarikortti. Yleisen sarjan Suomen mestaruuskilpailuissa tuomareilla tulee olla IWF:n sään-töjen mukainen tuomariasu.



7 §

Tempaus- ja työntönostojen Sinclair-mestaruuskilpailut

Tempaus- ja työntönostojen Sinclair-mestaruuskilpailuissa kilpaillaan lajikohtaisista Suomen mestaruuksista. Kilpailut ovat avoimet SM-kilpailut. Sinclair-kilpailuihin osallistumiseen ei vaadita Suomen kansa-laisuutta eikä Painonnostoliiton jäsenseuran jäsenyyttä. Näissä kilpai-luissa ei kilpailla joukkuemestaruuksista. Kilpailuryhmiä on kuusi: nuo-ret 20 v, yleinen ja veteraanit yli 40 v (naiset ja miehet).

8 §

Punttikarnevaalit

Punttikarnevaalit järjestetään kahdella alueella: Pohjoinen alue ja Ete-läinen alue. Pohjoinen alue sisältää Lapin ja Oulun läänit. Eteläinen alue koostuu Etelä-Suomen, Länsi-Suomen ja Itä-Suomen lääneistä.

Kilpailuissa ei ole alaikärajaa. Kilpailu käydään kiloilla. Ajankohta on marraskuu.

Kilpailuryhmät:

Pojat 12 v. 30 kg Pojat 14v. 40 kg

40 kg 50 kg

50 kg 60 kg

yli 50 kg yli 60 kg

Tytöt 12 v. 30 kg Tytöt 14 v. 40 kg

40 kg 50 kg

yli 40 kg yli 50 kg


9 §

Lääninmestaruuskilpailut

Suomen lääninrajoja noudattaen järjestetään vuosittain syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna lääninmestaruuskilpailut. Edellä mainituista ajankodasta voidaan poiketa ainoastaan SPNL:n liittojohtokunnan pää-töksellä. Osanotto-oikeus lääninmestaruuskilpailuihin on jokaisella lää-nin alueella olevalla SPNL:n kuuluvan seuran urheilijalla. Lisäksi osanotto-oikeus on jokaisella läänin alueella vakituisesti asuvalla urhei-lijalla riippumatta siitä mitä seuraa urheilija edustaa. Sama urheilija ei kuitenkaan voi nostaa useammassa kuin yhdessä lääninmestaruuskilpai-lussa samana vuonna.

Kilpailun taso on kansallinen ja kilpailujen järjestämisoikeudet anotaan SPNL:ltä. Lääninmestaruuskilpailut käydään yhteistuloskilpailuna kaikissa IWF:n virallisissa naisten ja miesten sarjoissa. Seurojen välinen joukkuekilpailu ratkaistaan naisten- ja miesten yhteenlaskettujen pisteiden perusteella (7, 5, 4, 3, 2, ja 1 pistettä).



10 §

Piirinmestaruuskilpailut

SPNL:n piirijakoa noudattaen järjestetään vuosittain tammikuun viimeisenä viikonloppuna piirimestaruuskilpailut, joiden järjestelyoikeudet myöntää ao. piirin painonnostojaosto.

Edellä mainituista ajankohdasta voidaan poiketa ainoastaan SPNL:n liittojohtokunnan päätöksellä. Osanotto-oikeus piirimestaruuskilpailuihin on jokaisella piirin alueella toimivan SPNL:n kuuluvan seuran urheilijalla. Lisäksi osanotto-oikeus on jokaisella piirin alueella vakituisesti asuvalla urheilijalla riippumatta siitä mitä seuraa urheilija edustaa. Sama urheilija ei kuitenkaan voi nostaa useammassa kuin yhdessä piirinmestaruuskilpailussa samana vuonna.

Piirimestaruuskilpailut käydään IWF:n sarjajaon mukaan. Piirimestaruuskilpailut ovat tasoltaan kansalliset kilpailut. Piirit voivat järjestää halutessaan sopiviksi katsomanaan ajankohtana eri ikäryhmien piiri-mestaruuskilpailuja ja yhdistää kilpailutoimintaa piirien kesken.


11 §

Opiskelijoiden mestaruuskilpailut

Osallistumisoikeus Opiskelijoiden Suomen mestaruuskilpailuihin on toisen asteen (lukio- ja ammatillinen koulutus) ja korkea – asteen (ammattikorkeakoulut ja yliopistot) opiskelijoilla. Kilpailuun saavat osallis-tua alle 35-vuotiaat päätoimiset opiskelijat. Opiskelijan on oltava kirjattuna oppilaitoksen opiskelijarekisteriin.

Kilpailusarjoista ja ikäryhmistä ilmoitetaan kilpailukutsussa.

Opiskelijoiden mestaruuskilpailuihin ei tarvita kilpailulisenssiä eikä kilpailijoiden tarvitse olla SPNL:n alaisen seuran jäseniä.



12 §

Peruskoululaisten mestaruuskilpailut

Osanotto-oikeus on kaikilla peruskoululaisilla. Peruskoululaisiin lue-taan 1.-10. luokkalaiset. Kilpailut järjestetään helmikuussa. Sarjajako on seuraava:

Pojat: 35,40,45,50,56,62,69,77,85 ja yli 85 kg.

Tytöt: 32,36,40,44,48,53,58,63 ja yli 63 kg

Peruskoululaisten mestaruuskilpailuihin ei tarvita kilpailulisenssiä eikä kilpailijoiden tarvitse olla SPNL:n alaisen seuran jäseniä.


SEURAJOUKKUEKILPAILUSÄÄNNÖT

Seurajoukkuekilpailun säännöt on uudistettu ja ovat 1.1.2006 alkaen seuraavat:

1 §

Suomen Painonnostoliiton seurajoukkuekilpailuun ovat oikeutetut osal-listumaan kaikki liiton vuosittaiset velvoitteen täyttäneet jäsenseurat niin monella joukkueella kuin pystyvät, seuraavien sääntöjen mukaises-ti.


2 §

Kilpailu käydään kolmessa sarjassa, mestaruussarjassa, ykkössarjassa ja nuorten sarjassa. Kaikissa sarjoissa käydään kevät- ja syyskierroksen sisältävä runkosarja, jossa kierrosten joukkuepisteet lasketaan yhteen. Lisäksi mestaruussarjassa käydään finaali viiden parhaan joukkueen kesken. Kevätkierros käydään 1.1.-31.5. ja syyskierros 1.6.-31.10.

Tulokset on toimitettava liittoon liiton hyväksymillä lomakkeilla postitse, faxilla tai e-maililla kevätkierrokselta viimeistään 5.6. ja syyskierrokselta viimeistään 5.11. Liittojohtokunta määrittelee finaalin ajan-kohdan ja paikan.

3 §

Mestaruussarjassa joukkueen nostajien on saavutettava tuloksensa liiton kilpailukalenterissa mainituissa kansallisissa kilpailuissa tai sitä arvok-kaammissa kilpailuissa
Ykkössarjassa ja nuorten sarjassa tulokset voidaan tehdä missä hyvänsä virallisessa kilpailussa, myös jäsentenvälisissä. Tulokset mestaruus- ja ykkössarjassa lasketaan kulloinkin voimassa olevan IWF:n miesten Sinclair-taulukon mukaan. Nuorten sarjassa tulos lasketaan yhteistuloksen summana.

Mestaruussarjajoukkueen (enintään kuusi nostajaa) kokoonpano:

vähintään yksi naisnostaja, vähintään yksi alle 20-vuotias nostaja (nai-nen tai mies), joka ei saa olla edellä mainittu naisnostaja, muut (0-4 nostajaa) miehiä tai naisia (ei sarjarajoitusta). Alaikäraja 14 vuotta.

Ykkössarjajoukkueen (enintään neljä nostajaa) kokoonpano:

vähintään yksi alle 20-vuotias nostaja, muut (0-3 nostajaa) vapaasti miehiä tai naisia. Alaikäraja 14 vuotta.

Nuorten sarjan joukkueen kokoonpano:

enintään neljä (4) nostajaa seuraavasti: kaikki alle 20-vuotiaita naisia tai miehiä, kahden oltava alle 17 vuotta. Ei sarjajakoa. Alaikäraja 13 vuotta.

Joukkueiden jäsenten ei eri kierroksilla tarvitse olla samat, mutta heidän tulee olla seuransa jäseniä.

4 §

Jokainen sekä kevät- että syyskierrokseen osallistunut joukkue tuo seuralleen liiton

sääntöjen mukaiseen pistemäärän toimintakilpailussa. Liitto palkitsee parhaat joukkueet liittojohtokunnan päättämällä tavalla.

Epäselvissä tapauksissa seura voi valittaa liittojohtokunnalle, joka päät-tää sääntötulkinnoista ja seurajoukkuekilpailun tuloksista.


SEURASIIRTOSÄÄNNÖT

1 §

Seurasiirtosäännöt koskevat yleisen sarjan I-luokan ja sitä ylemmän tason mies- ja naisnostajia. Luokkarajat vahvistetaan ja julkaistaan vuo-sittain. Luokkatulos on kelvollinen kyseisen kalenterivuoden ajan.


2 §

Silloin kun nostaja haluaa muuttaa seuraa, niin hänen tulee ilmoittaa siirtymisestään entiselle seuralleen marraskuun 15 päivään mennessä ja pyytää tällöin todistusta, että hän on hoitanut jäsen- ja muut mahdolliset velvoitteensa entiseen seuraansa. Seuran tulee antaa todistus siirtyvälle nostajalla joulukuun 1. päivään mennessä.



3 §

Seuran tulee antaa erotodistuksista ilmoitus liittoon joulukuun 15 päi-vään mennessä. Samoin seuran, johon nostaja siirtyy, tulee tehdä ilmoi-tus liittoon joulukuun l5 päivään mennessä.


4 §

Mikäli seurasiirroissa tulee erimielisyyksiä tulee erimieltä olevan asianomaisen tehdä siitä kirjallinen valitus liittojohtokunnalle joulukuun loppuun mennessä.

Liittojohtokunta ratkaisee asian tammikuun loppuun mennessä pyydettyään kaikilta osapuolilta määräaikaan mennessä kirjallisen selvityksen ja nojautuen SPNL:n edustussääntöön.
Riidanalainen nostaja edustaa tammikuun ajan entistä seuraansa ja hänen saavuttamansa tulokset lasketaan sen seuran hyväksi, jonka edusta-jaksi liittojohtokunta nostajan päätöksellään asettaa.



5 §

Liitto rekisteröi seurasiirrot ja ilmoittaa niistä kiertokirjeellä seuroille.



6 §

Alempitasoisetkin nostajat voivat kalenterivuoden aikana edustaa vain yhtä seuraa (Huom. poikkeus SPNL:n

SPNL:N KUNNIA- JA ANSIOMERKKISÄÄNNÖT

1 §

Suomen Painonnostoliiton toimintasääntöjen 9 §:n mukaan voidaan henkilöitä, jotka pitemmän aikaa ja merkittävässä määrin ovat toimin-nallaan edistäneet liiton tarkoitusperien toteuttamista, kutsua liiton vuo-si- tai ylimääräisen kokouksen päätöksellä liiton kunniapuheenjohtajak-si tai kunniajäseneksi tai heille voidaan liiton johtokunnan päätöksellä myöntää liiton ansiomerkki.


2 §

Liiton kunniapuheenjohtajaksi voidaan kutsua Suomen kansalainen, joka on erityisen suurilla ansioilla vaikuttanut liiton johtotehtävissä liiton ja painonnostourheilun hyväksi.


3 §

Liiton kunniajäseneksi voidaan kutsua Suomen kansalainen, joka huo-mattavalla tavalla on työskennellyt liiton ja Suomen painonnostourhei-lun hyväksi.



4 §

Suomen Painonnostoliitto voi myöntää seuraavat ansiomerkit ja -levykkeet:

- kultainen ansiomerkki

- hopeinen ansiomerkki

- kultainen ansiolevyke

- hopeinen ansiolevyke

- pronssinen ansiolevyke


5 §

Kultainen ansiomerkki voidaan myöntää
a) Suomen kansalaiselle, joka on pitkäaikaisesti ja menestyksellisesti työskennellyt liiton hyväksi tai omaa erittäin merkittäviä kilpailullisia saavutuksia

b) ulkomaalaiselle, joka on huomattavalla tavalla edistänyt liiton työtä ja on painonnostotoiminnassa erikoisesti ansioitunut.

Hopeinen ansiomerkki voidaan myöntää

a) Suomen kansalaiselle, joka on vähintään 15 vuoden ajan menestyk-sellisesti työskennellyt liiton, piirin tai seuran hyväksi tai omaa merkit-täviä kilpailullisia saavutuksia

b) ulkomaalaiselle, joka on edistänyt liiton työtä tai on muuten painon-nostotoiminnassa ansioitunut.



6 §

Kultainen ansiolevyke voidaan myöntää

a) Suomen kansalaiselle pitkäaikaisesta tuloksekkaasta painonnoston hyväksi tehdystä työstä tai merkittävistä kilpailullisista saavutuksista

b) ulkomaalaiselle, joka arvostetulla tavalla on toiminut liiton hyväksi.

Hopeinen ansiolevyke voidaan myöntää

a) Suomen kansalaiselle, joka vähintään 10 vuoden ajan on ansioi-tuneesti työskennellyt painonnoston hyväksi

b) ulkomaalaiselle ansioista painonnoston alalla.

Pronssinen ansiolevyke voidaan myöntää

yksityiselle henkilölle painonnoston hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä.



7 §

Liiton standardi

a) Liiton standaari voidaan myöntää vähintään 25 vuotta täyttävälle yhdistykselle tai yhteisölle, jonka yhteistyö liiton kanssa on ollut mer-kittävää

b) painonnoston hyväksi erittäin pitkäaikaisesti toimineelle henkilölle.



8 §

Muut huomionosoitukset

liittojohtokunta voi harkintansa mukaan tarvittaessa myöntää muita huomionosoituksia.


SPNL:N EDUSTUSSÄÄNNÖT



1 §

Suomen Painonnostoliiton, liiton piirin ja seuran kilpailuissa on kilpai-lukelpoinen Suomen Painonnostoliittoon kuuluvan seuran jäsen, joka täyttää Suomen Painonnostoliiton ehdot.


2 §

Kansallisessa kilpailutoiminnassa urheilija voi edustaa painonnostossa vain yhtä seuraa.


3 §

Siirtyminen edustamaan toista seuraa tapahtuu seurasiirtosääntöjen mu-kaisesti kalenterivuosittain. Mikäli seura eroaa tai erotetaan Painonnos-toliitosta, lopettaa toimintansa kokonaan tai painonnostourheilun osalta, on kyseisen seuran urheilijalla oikeus siirtyä heti edustamaan toista seuraa.



4 §

Osallistuminen Suomen Painonnostoliiton ulkopuolisten järjestöjen kilpailuihin tapahtuu voimassa olevien sopimusten mukaisesti.


5 §

Suomen mestaruuskilpailuihin osallistumisoikeus on Suomen kansalai-silla ja Suomessa pysyvästi asuvilla ulkomaalaisilla, jotka edustavat Painonnostoliiton jäsenseuraa.


6 §

Kansainvälisiin kilpailuihin osallistuttaessa on noudatettava Suomen Painonnosto-liiton ja Kansainvälisen Painonnostoliiton tai Kansainväli-sen Olympiakomitean määräyksiä.


7 §

Osanotto olympiakisoihin, maaotteluihin ja kansainvälisiin kilpailuihin sekä näitä koskeviin valitsemiskilpailuihin tapahtuu Suomen Painon-nostoliiton ja Kansain-välisen Painonnostoliiton antamien määräysten mukaan.


8 §

Näitä sääntöjä noudatetaan, ellei Suomen Painonnostoliitto toisin määrää.



9 §

Liittojohtokunnalla on oikeus antaa tarvittaessa näitä sääntöjä täydentäviä lisämääräyksiä


SPNL:N MAINOSSÄÄNNÖT



1 §

Nämä säännöt koskevat Suomen Painonnostoliiton myöntämiä, kansal-lisia tai korkeampi-tasoisia kilpailuja sekä muita tapahtumia.


2 §

Sääntöjen tarkoituksena on varmistaa liiton yhteistyökumppaneiden näkyvyys kilpailuissa ja tapahtumissa.


3 §

Liiton ja sen yhteistyökumppaneiden mainoksille tulee kilpailujen tai tapahtuman järjestäjän varata aina näkyvyydeltään parhaat paikat. Kilpailujen tai tapahtuman aikana liitolla on oikeus varmistaa mainosten näkyvyys sekä yleisölle että mahdollisen televisioinnin kautta TV-katsojille.


4 §

Yleisten sarjojen miesten ja naisten Suomen mestaruuskilpailuja sekä kaikkia televisioitavia kilpailuja varten solmivat liitto ja kilpailujen järjestäjä keskenään kirjallisen sopimuksen. Tässä sopimuksessa liitto ja kilpailujen järjestäjä hyväksyvät yhteisesti mainospaikat.


5 §

Liitolla tai sen nimeämällä edustajalla on oikeus muuttaa mainosten paikkoja jos ne eivät ole kohdan kolme mukaisilla paikoilla.


6 §

Kilpailujen järjestämisoikeus myönnetään vain ehdolla, että näitä sääntöjä noudatetaan. Järjestämisoikeus voidaan perua näitä sääntöjä rikko-valta järjestäjältä. Sääntöjä rikkonut seura voidaan sulkea kilpailutoi-minnasta määräajaksi tai siltä voidaan evätä kaikkien liiton alaisten kilpailujen järjestämisoikeus määräajaksi.